keskiviikko 19. elokuuta 2015

Mahassa on haava se kiva haava on (Ällövaroitus!)

Niin vaan on opittu jotenkin Selmaa lukemaan kaikkien 8 kavioliittovuoden aikana. Ihan hyvät diagnoosit oli ne heitot mahahaavasta ja hiekasta suolessa. Sillä nimittäin on hiekkaa suolessa ja mahahaavoja.

Miehen kanssa reissussa.

Hingunniemessä oli helteistä ja huolestuttavaa.
Sitä ollaan taas harrastamisen aallonpohjassa. Tai ehkä mariaanien haudassa. Elän aikoja jolloin itken vuoroin sitä, että olen niin tyhmä etten tajua toisen tuskaa tai sitä että maksan itseni kipeäksi tämän elukan takia enkä edes hyödy siitä nykyään edes ilontuojana (joo, tämä oli musta ja synkkä hetki kun tätä itkin) tai sitä miten kauheaa on pitää sitä nälässä ja viedä se hirveisiin tutkimuksiin kun sille ei voi edes selittää miksi niin tapahtuu. Että en minä tahallaan unohda syöttää sitä 12 tuntiin. Ja pidä juottamatta aamusta iltaan.. Tai itken koska tiedän että talous menee tiukille tai koska tajuan kuinka yksin loppujen lopuksi olen sen asian ja näiden murheiden kanssa: minun valintoja, minun elämä, minun arki, minun rahat, minun hevonen. Tukea ja ymmärrystä tällaiselle mielipuolen touhulle en edes viitsi odottaa. Ja lähimmäisetkään eivät pysty poistamaan näitä tunteita ja murheita minulta saati tuntemaan niitä. Eikä tarvitsekaan. Mutta silti se yksinäisyys on kuin pohjaton kuilu tällaisilla hetkillä.

Ja jos kyynelkanavat ja itkukaivo kuivuvat, voi kerätä multiketutusangstin siitä, että kyseinen murheenkryyni on monivammainen. Pidä sitten kutiavaa, ähky-ja stressiherkkää, pellettiä popsivaa pattijalkaa yön yli karsinassa ilman ruokaa. Ilman loimea kokeilin, kuudessa sekunnissa pyörsin sen ajatuksen. Tallilta kotiin ajaessa olin lievästi ilmaistuna raivoissani. Onneksi en omista kivääriä. Olisi saattanut olla ilmaista hevosenlihaa thaimaalaisten marjanpoimijoiden padoissa iltapalana (heidät on majoitettu sinne samaan missä armeija viihdytti meitä alkukesästä, eli liki samalle tontille). Tai olisin ehkä voinut ottaa mustikkaa vaihtokaupassa.

Noooh, osa näistä slaavilaisista horse blues hetkistä voidaan varmasti laittaa hormoonihöyryjen syyksi. Mensuunituulet niin sanotusti voivat aiheuttaa minulla kärpäsestä härkänen -komplikaatioita. Mutta kyllähän tämä touhu on oikeasti aika turhauttavaa ollut koko tämän kesän.

Kilogrammaa.
Suuntasimme siis paastotun yön jälkeen taas kohti Ylä-Savoa ja Hingunniemeä, tällä kertaa koulun alueella olevalle Savon Eläinsairaalalle. Musti oli matkassa omista syistään, mikä oli ihan hyvä, sillä Selma alkoi pahaa aavistaen ja tavallisesta poiketen tutisemaan jo kun otin sen kotitallissa käytävälle harjattavaksi...

Perillä selviteltyäni lääkärille ähky- ja savensyöntihistorian hän tuikkasi Selmaan rauhoituspiikin. Pyysin saada punnita tamman, sillä tähän ikään asti se on saanut vain painoarvioita osakseen. Asiaa olen käsitellyt aiemmin läskiä ja lihasta vertailevassa kirjoituksessani Lisää massaa? jossa on mainittu Selman aiemmat painoarviot. Itse olen arvioinut sen olevan n. 550 kg eikä se kauas heittänyt. Tästä nyt voi saada osviittaa ihminen joka oman hevosensa painoa aprikoi. Selma on siis n. 160 cm korkea, helkkarin pitkä ja suhteellisen kevytrunkoinen eikä sillä ole ylipainoa ollenkaan.

Vaa'alta humalaisen tamman talutin röntgen huoneeseen. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole tilanteesta, lääkäri lupasi lähettää röntgenkuvat minulle sähköpostissa, lisään ne myöhemmin jos näin iloisesti tapahtuu. Hiekkakertymää oli 18 cm x 4 cm ja pari pienempää kertymää. Ei mikään aivan kauhea määrä, mutta kuulemma riittävä tekemään niitä oireita joita Selmalla on ollut. Lääkäri totesi senkin, että on hyvin hevoskohtaista mihin hiekkamäärään se ylipäänsä reagoi. Joillakin suomenhevosilla voi olla paljonkin hiekkaa mahassa ja ne ovat elämäänsä aivan tyytyväisiä (kunnes piehtaroidessa raskas hiekka kiepsauttaa suolen kierteelle ja päästään leikkauspöydälle tai hengestään). Tällainen määrä hoituu samalla psylliumilla mitä olen syöttänytkin silloin tällöin, viimeksi ähkyn aikaan (jälkeen). Kysyin voisiko olla mahdollista, että hiekkaa on ollut ähkyn aikaan enemmänkin, mutta silloinen psyllium olisi pienentänyt keräymää, vaikkei Selma suostunut syömäänkään kuuria loppuun. Ja kuulemma hyvin mahdollista. Sitten siirryttiin pakkopilttuuseen tähystystä varten.

Miraa häiritsi kun Selman kieli oli rullalla. 

Seitinohut päiväkänni.


Laitan ällökuvat loppuun, joten ne jotka eivät halua nähdä hevosen tyhjää mahalaukkua sisältäpäin voivat lopettaa sitten ennen niitä. Vatsalaukku tähystetään työntämällä sieraimeen letku jossa on kamera. Suunavaaja laitetaan siksi, että letku voi nielun kohdalla kääntyä vahingossa suuhun päin ja hevonen voisi silloin purra kameran tai letkun rikki takahampaillaan. Suunavaaja estää tämän. Jostain syystä minua heikottaa ison letkun työntäminen rakkaan hevoslapseni nokkaan, joten suosiolla jätin huulipuristimen pitämisen Miralle ja keskityin pällistelemään telkkarista Selman mahan näkymiä. Ja tadaa! Se ei ollut syönyt kuivikkeitaan!! Hyvät oli näkymät. Mahaan pumpattiin ilmaa, jotta näkymät olisivat vielä paremmat,

Pumppu jolla ilmaa laitetaan ja toimenpiteen jälkeen poistetaan mahasta.
Hevosen mahalaukku koostuu kahdesta erilaisesta limakalvosta. Alaosa mahalaukusta on tummaa, happoja hyvin kestävää ja happoja erittävää rauhaspintaa. Yläosa puolestaan on ihonväristä ja happoja kestämätöntä. Se raja näkyy kuvissa todella selkeästi. Tästä anatomisesta seikasta johtuu mm. se "sääntö" että tyhjällä mahalla ei hevosella lähdetä treenaamaan. Hevosen liikkuessa mahahapot pääsevät loiskumaan tuonne herkkään yläosaan ja aiheuttamaan verestäviä haavaumia. Samasta syystä pitkiä ruokintavälejä ei pitäisi olla. Hevosen mahalaukku on rakennettu olemaan kokoajan jonkin verran täynnä (=laiduntaminen).

Selmalla tästä rajalta löytyi pieniä haavaumia melko laajalta alueelta. Ne eivät tässä tapauksessa liity yllämainittuihin ruokintaseikkoihin, sillä se on, kuten tiedätte, ollut vapaalla heinällä talvikaudet ja laitumella kesät. Nämä ovat ihan vain stressin ja ainaisen huolestuneisuuden aiheuttamia. Aivan kuten stressaavilla ihmisilläkin on usein mahahaava. Selmalle kun huolenaiheeksi riittää, että viereisestä tarhasta otetaan yksi hevonen lenkille (ja tässä matemaattisessa toimituksessa jäljelle jää viereiseen tarhaan yksi ja omaan tarhaan yksi kaveri), niin koita sitten sellaisen elämä tehdä stressittömäksi...

Koska maha oli tyhjä, pääsi eläinlääkäri tähystämään sitä aivan syvältäkin. Toinen riskipaikka haavaumille on mahalaukun ja ohutsuolen liittymä. Ja jep. Sielläpä ne oli, kaksi ärhäkkää, punaista haavaumaa. Tulimme siihen tulokseen, että todennäköisesti se ei ole hiekkaan niin suuresti reagoinut, mutta nämä ovat tuoneet ne mahanpotkimiset. Toki hiekka ei asiaa helpota ainakaan ja eihän sitä tiedä kukaan mikä aiheuttaa tässä tapauksessa minkäkin. Jokatapauksessa mahalaukkuun ei kuulu haavaumat eikä suoleen hiekkakertymä.

Sitten päästiinkin hauskimpaan osuuteen. Tiesin jo etukäteen, että jos mahahaava löytyy, se on todella kallis hoitaa. Juu. Kolmen viikon kuuri: 730 euroa. Siihen päälle klinikka- ja toimenpidemaksut niin ihan mukava paukku. Onneksi Selmalla on edes se suppea eläinlääkärikuluvakuutus (LähiTapiolassa). Se korvasi jo aiemmat ähkyhoidot omavastuun jälkeen ja tämä on sama tauti. Päätöstä ei vielä ole korvauksesta tullut. Katsotaan menenkö konkkaan vai jeesaako vakuutus.

Tällä hetkellä olo on jostain kumman syystä iloinen. Hyvä että syy löytyi ja lääkkeetkin saatiin jo klinikalta matkaan. Tosin kuulin jo sitten toiselta asiakkaalta, että on olemassa tätä meille määrättyä GastroGardia huomattavasti edullisempikin lääke jossa on sama vaikuttava aine. Niinpä tietysti. Lisää rahanmenoa on vielä tiedossa kontrollikäynnin tiimoilta, jolloin Selmalle tehdään parin viikon päästä samat toimenpiteet.

Jatkohoito-ohjeet ovat seuraavanlaiset:

"Mahahaava:

Lääkitykset
-GastroGard 1 tuubi kerran päivässä 3 viikon ajan.

Ruokinta
Nykytietämyksen mukaan vapaa heinäruokinta estää tehokkaimmin haavaumien syntyä (ei näköjään estä). Väkirehuruokinnassa tulee suosia mahdollisimman vähäistä tärkkelys- ja sokeripitoisuuksia (näin on eletty). Energiansaannin takaamiseksi ruokinnan proteiini- ja rasvapitoisuutta voidaan nostaa. Sopivia täysrehuja ovat esim. Racing Selected ja Dodson&Horrell Safe&Sound (Selma syö tällä hetkellä litran eli 500g päivässä Black Horse:n Mashia). Osa viljasta tai väkirehusta voidaan korvata kasviöljyllä (Selma on syönyt jo vuosia rypsiöljyä, tällä hetkellä  1-2 dl päivässä). Öljyä lisätään ruokaan ensin 1 dl päivässä, annosta nostetaan desilitralla viikossa. Käytetystä väkirehusta riippuen 1 dl öljyä vastaa 0,5-1 litraa väkirehua. Öljyn määrä voi olla korkeintaan 1 dl öljyä/vrk sataa elopainokiloa kohden, esim 500 kg hevoselle korkeintaan 5 dl/vrk. Öljyä käytettäessä tulee huolehtia riittävästä E-vitamiinin saannista (meillä ollut käytössä ADE-vitamiinilisä):yhtä öljydesiä kohti ruokintaan tulisi lisätä 150 mg tai 150 IU E-vitamiinia vuorokaudessa. Mahahaavahoidon tukena voidaan käyttää myös kaupallisia ravintolisiä, esim Ekygard (Mustilla ollut käytössä lakritsinjuuri ja sitä ajattelin kokeilla myös Selmalle).

Heinät voidaan jakaa tarhassa ja karsinassa useampaan eri paikkaan, usein hevoset syövät näin paremmin. Tarhausaika tulisi olla mahdollisimman pitkä. Hevosta ei ole hyvä paastottaa ennen treeniä, vaan heinää tulee olla jatkuvasti saatavilla. Erityisen tärkeää olisi että heinät riittäisivät läpi koko yön; tutkimuksissa on osoitettu hevosen mahan happamuuden lisääntyvän aamuyöllä, jolloin heinäruokinnan suojaava vaikutus on tärkeä. Heinien riittävyyttä yön ajaksi voidaan lisätä esimerkiksi laittamalla heinät tiheäsilmäiseen verkkoon.

(No, Selma on vapaalla heinällä päivät ja aamulla on karsinassa aina pieni määrä heinää jäljellä, joten sekin puoli on ihan kohdallaan. Tarhausajat ovat n. klo 8-18, säästä riippuen joskus vähemmän ja joskus enemmän. Laidunnus on sitten 24/7, joten siitäkään ei huolta.)

Liikunta
Nykytiedon mukaan mahahaavalääkityksen aikana hevosen tulisi olla normaaliliikutuksessa."

Hiekkakertymän suhteen hoito-ohjeet olivat hieman ristiriidassa äskeisen kanssa, sillä kuonokoppa on kuulemma ainoa tehokas hiekansyönnin estämiskeino. Vapaa heinä ja kuonokoppa...Ööööh. No, jokatapauksessa psylliumkuuri aloitetaan kun GastroGardia on syöty viikko. Ja sen täytyy olla ehdottomasti kokonaista psylliuminsiementä (jota olenkin aina käyttänyt, koska se on ollut halvinta) ja sitä annetaan 1gramma per elopainokilo, eli Selmalle n. 500 g/pv. 5 litraan vettä. Ja koitan saada sen sekoitettua mashiin jotta söisikin sitten. Lääkärin ohje oli, että mash turvotetaan ensin, sitten siihen lisätään se 5 l vettä ja sekoitetaan nopeasti psyllium ja saman tien tarjotaan. Ja sitten melassivettä kyytipojaksi perään. Tämä kun vielä käytännössäkin onnistuisi tuon kranttuapinan kanssa. Tätä annetaan mieluiten koko annos kerralla päivittäin kahden viikon ajan ja sitten viikon ajan joka toinen päivä. Ehkä se lakritsinjuuri pitäisi laittaa samantien tilaukseen. Se sain Mustin kranttuilut ainakin loppumaan, jospa Selmallekin toimisi. Ja hiekansyöntiä on tehokkaasti vähentänyt tuttavapiirissä bentoniittisavi. Sitä testaan myös.

Nyt koittaa ne ällökuvat...







Tässä ylä- ja alamahan osien raja. Tuo tummanruskea on siis sitä rauhasmahaa. Nuo mustelmaa muistuttavat täplät vaalean yläosan puolella ovat pieniä haavaumia.

Mahalaukun pohjukassa oleva vuotava haavauma. Näitä oli kaksi. :(

Mahalaukun yläosassa olevia pieniä haavaumia laajalla alueella. En edes jaksanut ympyröidä kaikkia...

Sellaista siis. Selma on syönyt lääkkeensä nyt kahtena päivänä kiltisti. Ruoka maistuu ja se on ihan nomaalin oloinen. Se saa huilia nyt viikonloppuun asti, jolloin ehkä käyn ajamassa tai jotain pientä. Ensiviikolla sitten palataan pikkuhiljaa taas töihin.

torstai 13. elokuuta 2015

Suomenhevosen ratsukoulutus, jatkokurssi Kiuruvesi 8.-9.8.

Kuva: Krista Heikkilä
Tädit pääsivät ihan vallan ratsastusleiritunnelmiin kaksipäiväisessä tehosessiossa Hingunniemessä Suomenhevosliitto r.y.:n järjestämässä Suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi -luentosarjan jatko-osassa. Olipas pitkä lause. Mutta kuitenkin. Miran kanssa saimme jopa majoittua aivan kaksistaan vanhan päärakennuksen yläkerrassa koska kengitysseppien vuorokautta aiempi kaksipäiväinen setti oli sotkenut majoitusvastaavan pään ja oli myyty eioota muille kuin meille (joita oli luultu puolestaan kengityssepiksi). Ja koska Miralla oli synttäritkin 8. päivä, niin meillä oli kakkua ja kaikkea. Ja synttäreiden kunniaksi käytiin hakemassa minulle penisiliinikuuri Iisalmesta. Emme siis eksyneet Kiuruveden yöelämään ja hirrrrrveen pirteänä olimme sitten sunnuntaiaamuna luennolle lähdössä.

Harvinaisia yhteispotretteja Sempulasta ja mammasta. Kuva: Mira


Päivät oli rytmitetty niin, että ne alkoivat heti aamusta (8.30) luennolla josta sitten siirryttiin ensimmäiseen demoon maneesille, sitten lounas, luento ja kaksi viimeistä demoa peräkkäin. Päiville tuli pituutta ja joka hetki oli intensiivinen. Välillä olisi tehnyt mieli lyödä itseä naamaan jollain, kun äärimmäisen kiinnostavalla luennolla alkoi kroppa olla vailla päikkäreitä, silmät luppasivat ja suu haukotteli. Tätä tapahtui erityisesti lounaan jälkeisellä luennolla... Mutta kuten sanottu, Anna on todella ihana luennoija ja inspiroiva opettaja. En kirjoita nyt sanantarkkaa artikkelia kaikesta mitä kurssilla käytiin läpi, mutta edelleen kulmakivet olivat

1. Hevosen ymmärtäminen
 - Onko se koulutustilanteessa rento ja rauhallinen = kykenee oppimaan
 - Täytyy välillä tarkistaa yksinkertaistetusti onko hevonen oikeasti ymmärtänyt sille opetetut avut
 - Sen asian ymmärtäminen, että kyetäkseen kantamaan ratsastajaa kipeytymättä on hevosen käytettävä tukilihaksiaan aina takaosasta vatsan kautta niskaan asti. Tällöin selkä pyöristyy ja kaula täyttyy ylälinjastaan. (Edelleen siinä on ero painatko itsekin leukasi rintaan (väärä tapa hevosen olla "muodossa") vai ojennatko niskaasi pidemmäksi jolloin leuka painuu lähemmäs rintaa (se oikea tapa).

Hevonen on koulutustilanteessa jännittynyt ja rauhallinen. Meneekö oppi kaaliin? Onneksi oppia kaadettiin enemmän Miran kaaliin kuin Selman... Kuva: Krista Heikkilä


2. Istunta
Kaikki menee hyvin herkästi pieleen, mikäli tämä osa niin sanotusti mättää. Ja sehän mättää. Lähes aina. Lähes kaikilla. Tai ehkä voisi sanoa aina ja kaikilla. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Mutta täytyisi pyrkiä siihen mahdollisimman vähään. Annan opetusajatuksena on että käsillä haetaan vain tuntuma ja määritetään "raamit" joissa hevonen liikkuu ja kaikki muu tehdään istunnalla. Ja hienosäätö pohkeilla. Anna puhuu usein siitä kuinka me ihmiset olemme niin kovin kädellisiä, että aivan tiedostamattaankin sitä mielellään räplää käsillä ja varsinkin kun joku ei suju, niin kädet ovat ensimmäisenä paikalla korjaamassa tilannetta. Vaikka todellinen syy on se torso siellä satulassa. Annahan on aivan velho näkemään kaikki minimaalisetkin istuntavirheet. Ja aina on luksusta päästä hänen katseensa alle (ja myös aika infernaalisen rankkaa, Mira voi kertoa... :D ).

Rakastan Annan tapaa olla jatkuvasti oppilaansa rinnalla. Hän vaikka kävelee vierellä ja usein ohjaa oikeaan asentoon aivan kirjaimellisesti kädestä pitäen. Voi elämä jos tällaisille tunneille pääsisi kerran viikossa... Että hieman jos olen kateellinen teille oululaisille kun on tuollainen aarre teillä siellä. ;)  Kuva: Krista Heikkilä

Miraa laitettiin ihan uuteen järjestykseen. Anna kehui Miran kykyä ylläpitää harjoitusta ja kehon muutosta myös niinä itsenäisinä hetkinä kun opetusta sai toinen demoratsukko.  Kuva: Krista Heikkilä


3. Tuntuma
Tuntuman on oltava tasainen (siis ihan todella aikuisten oikeasti tasainen. Kokoajan.) ja mahdollisimman kevyt. Tuntumaa ei koskaan etsitä vetämällä käsiä itseään kohti vaan se tehdään jämäkäksi ensin ryhdistämällä vatsalihaksilla se oma torso, sitten pullistamalla selkä leveäksi ja hengittämällä "alas kylkiin", jämäköittämällä ojentajat ja kurottamalla sitten nyrkit kohti hevosen suuta. Ja sitten odotellaan että hevonen kurottaa kohti ratsastajan tarjoamaa raamia, ja kun nämä kaksi kurottajaa kohtaavat...PAM! Meillä on täydellinen tuntuma, jossa sekä hevonen että ratsastaja käyttävät vatsalihaksiaan ja lisäksi hevonen pääseen liikuttamaan etujalkojaan vapaasti sekä isosti ja olemaan terveessä muodossa aktiivinen. Ihan helppo juttu, eikö!

Anna halusi sinisen kuminauhan avulla antaa oppilaille tunteen missä oikea tuntuma kuuluisi tuntua. Selkä painuu kevyesti kuminauhaa vastaan (vaikka se painaa selkään) ja ojentajat ovat kovasti töissä napakoituneena. Kuva: Krista Heikkilä
Painotusta tuli myös siihen asiaan, että sekin on oikeasti otettava vakavasti, että reitti kyynerpäästä kuolaimeen on oltava suorassa linjassa. Niin kuin Miralla tässä on. Käsien korkeus riippuu siis siitä missä hevosen pää on. Tätähän on hoettu meille jo kauan, mutta yllättävän hyvät maneerit ovat kehittyneet yhdelle jos toiselle (aikalailla kaikille)...  Kuva: Krista Heikkilä
Selmakin onnistui kurottelemaan kohti Miraa ja Mira Selmaa aina välillä. Enemmän jälkimmäisenä päivänä kun pahin stressi oli stressattu,

Mira kurottaa jämäkästi ja Selma kurottaa myös. Se ei ole koottu tässä, eikä ollut tilanteen tarkoituskaan, mutta se vastasi Miran muuttuneisiin apuihin erittäin toivotusti. Kaulan ylälinja alkaa pyöristyä ja täyttyä sään etupuolelta, mistä kaikki lähtee. Tosin tässä mennään luotiviivan alla mikä on AINA väärin. Myös kouluratsastussäännöissä, mutta jostain syystä siitä ei hirveästi nykyään sakoteta. Liikettä se syö jokatapauksessa.  Kuva: Krista Heikkilä

Nokka nousee halutulle alueelle. Kuva: Krista Heikkilä

Kuva: Krista Heikkilä

Kumpikin hakee jo hyvin mukavasti oikeaan suuntaan. Kuva: Krista Heikkilä

Kuva: Krista Heikkilä
No, miten meillä meni? Ihmisillä ihan hyvin, hevosella ei niinkään. Ensimmäisenä päivänä kun saavuttiin paikalle, purettiin Selma pikaisesti trailerista ja tuuppasin sen tarhaan jossa oli polveen asti tuoretta ruohoa. Se hirnui ja sille vastattiin, kavereita oli ympärillä ja se oli ollut samassa tarhassa keväällä ilman ongelmaa. Tumppasin sille ötökkäloimen päälle ja lähdettiin luennolle. Joka välissä käytiin katsomassa että se on vielä paikallaan. Se käveli joka kerta johonkin suuntaan kun ajoimme ohi tai muuten kurkkasimme nurkan takaa.

Kun sitten hain sen varustettavaksi demoon, Selma oli loimen alla aivan hikimärkä ja tarhassa oli aikamoinen kavioura. Selma oli myös pinkeä jännityksestä. Mira verkkasi sen ulkokentällä ja pian piti mennä maneesiin. Jossa se jatkoi pinkeilyä. Urheana ja nöyränä se kuitenkin suoritti annetut tehtävät parhaan kykynsä mukaan, mutta Miraa häiritsi se, ettei tamma ollut oma itsensä. Koko viikonlopun mäellä kävi onneksi navakka tuuli, joten päätin pitää Selman ilman loimea.

Myöhemmin kun palloilimme kaupoilla sain puhelun, että Selma oli tullut tarhasta läpi ja se oli laitettu toiseen tarhaan. Ja kun palasimme Iisalmen keikalta, oli Selma jo laitettu talliin. Ensin olin kauhuissani kun ajattelin kuinka se on varmasti jo aloittanut hinkkaamaan itseään, mutta yllätyksekseni se seisoi karsinassaan aivan rauhassa ja rentona syöden heinää. Niinpä jätin sen yöksi sinne.

Kakkospäivän demoon valmistautumassa.
Aamulla tallissa odotti edelleen rauhallinen tamma, eikä hankaamista ollut tapahtunut juuri yhtään. Hieman kaulan puolesta välistä oli jouhet mutkalla. Mutta kun laitoin sen ensimmäisten joukossa tarhaan, se hätääntyi taas ja alkoi tutista. Se pingisti mahansakin tiukalle ja tärisi kauttaaltaan. Ei se hionnut sentään, tuijotti vain kaukana näkyviä nukkuvia hevosia ja tutisi. Se ei ole viimeaikoina enää tutissut kuljetuksissa eikä mitään. En edes muista milloin viimeksi. Jäin seuraamaan sen tilaa ja vartin päästä sydän jätti pari lyöntiä väliin. Se potki taas mahaansa. Juuri samalla ilmeellä kuin ähkyn aikaan. Pari-kolme potkua etusella rintaan. Kuitenkin se oli syönyt, juonut ja kakannut ja söi, joi ja kakkasi edelleen. Päättelin, että se oli tutinakrampillaan saanut mahansakin kramppiin. Tutina alkoi pikkuhiljaa kuitenkin hellittää kun tarhakaverit aidan takana alkoivat rennosti rouskuttaa heiniään. Ja pian Selmakin söi suht normaalin näköisenä. Lähdin huolesta surkeana asunnolle jossa kerroin nämä asiat Miralle.

Päivän edetessä kävin katselemassa Selmaa tietenkin hartaammin ja se oli jo ihan iloinen itsensä kun kaverit vetivät siestaa ja relasivat muuten vain siinä vieressä. Heinääkin meni kivasti ja kun hain varustettavaksi se joi melkein 15 l vettä. Ämpäri oli kyllä tarjolla tarhan sisäpuolellakin, mutta ilmeisesti jano iski vasta juuri sitten... Verkassa se tuntui Mirasta todella hyvältä.



Oli aika hulppeat puitteet!


Maneesissa Selma taas jännittyi, eikä se Miran mielestä ollut normaali koko aikana. Teki taas pyydetyt asiat, muttei ollut oma itsensä. Ulkopuoliset sanoivat että se meni hyvin ja oli kehittynyt, mutta me olimme ymmärrettävästi sekä turhautuneita että huolissamme. Demon jälkeen laskin pikaisesti päässäni, että se stressaa ja jännittää nyt tavanomaista enemmän, koska se on mahasta kipeä. Joko sitä hiekkaa tai vatsahaava. Enkä yllättyisi vaikka olisi molemmat. Kotona se pitää tuskat piilossa koska on tuttu ympäristö ja kisoissakin mennyt kivasti koska meistä jompi kumpi on kokoajan sen vierellä. Mutta tuonne "hylkäsimme" sen, joten se ahdistui stressiin asti. Eikö olekin hyvä kotidiagnoosi? Siinä ja silloin tein päätöksen, että ensiviikonlopun 2-tason koulukisat jäävät nyt väliin ja varataan klinikalle aika sekä hiekkakuvaukseen että mahalaukun tähystykseen. Rahanmenoa ei voi estää. Aika saatiin jo ensi viikon tiistaille ja tuonne samalle tontille. Kauhulla odotan.

Sponsorihuopa. ;)
Tällä hetkellä Selma voi ihan hyvin, Mustille piti palatessa vähän kiukutella. Sillä on myös joku nirhauma tai rivi vasemman takajalan vuohisessa, mikä vaikuttaa liikkeeseen. Jotenkin hassua että minulla oli joskus ruuna 13 vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia, jos ei yhtä tikkausta lasketa. Hohhoijaa.

Lisään myöhemmin videoita demoista.

Jokatapauksessa Mira sai taas paljon vinkkejä ja keinoja parantaa ratsastustaan ja kunhan Selma saadaan kuntoon, on treeneissä taas uutta pontta!