keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Takaisin varovaiseen treeniin ja mikä sieltä paljastuikaan!

Eilen Mira ratsasti Selmaa pitkästä aikaa kangilla. Askellajit pidettiin lääkärin suositusten mukaisesti käynnissä ja ravissa ja voltteja ei tehty ollenkaan, ympyröitäkin välteltiin siihen suuntaan missä banaanijalka jää sisäjalaksi, eli oikeen kierrokseen. Noh. Selma ei edelleenkään vaikuttanut pätkääkään kivuliaalta. Se liikkui paremmin kuin aikoihin! Taisin vähän innostua kuvaamaan...













 Ne hetket kun Selma kantoi itseään kunnolla, otti painoa taakse ja jopa kohosi hivenen edestä, tulivat yhä tiuhempaan ja kestivät kauemmin kuin tähän saakka! Olin aivan sanaton ihailusta silloin ja nyt kuvia katsellessani (en nähnyt kirkkaassa valossa edes juuri sitä osuuko ratsukko ruutuun...) olen yhä häkeltyneempi! Tuoko on minun Selman ruppana? Eeei voi olla...












Ja PONNISTUS takaa!



Mira sai tosissaan tehdä töitä pysyäkseen vietereillä ravaavan tamman kyydissä! Koko rivitalon mittainen selkä lähti mukaan ponnistamaan. Aika huippua!

Ja kun eteen tuli keveyttä, läksi etutassutkin liikkeelle.

Sitten keilataan paparazzi...


Ihanaa nähdä taas Selma liikkumassa irtonaisena ja letkeänä. Se ei purrut ohjaan ja oli suorempi. Ja puhdas.

Miralla oli Mustille lainassa kahvasykemittari ja tottakai halusin kokeilla Selmankin sykkeet. Harmi kun harjoituslaukan sykettä ei saatu nyt tietenkään otettua, mutta seuraavat ainakin:

Leposyke 35 lyöntiä/min (toisessa lähteessä normi on 25-35 ja toisessa 20-40)
Harjoituskäynti 41
Harjoitusravi 61

Arvelin tuon "leposykkeen" olevan korkeampikin koska Selmahan ei varsinaisesti lepää koskaan vaan on aina huolissaan jostakin. Ja silläkin mittaushetkellä 12 m päässä purettiin kuorma-auton kyydistä telaketjuilla kulkevaa kaivuria. Ja siitä lähti kyllä kauhea metakka. Että siihen nähden voi olla tyytyväinen siitä sykkeestä! :D Huvikseen voisi kokeilla vielä uudelleenkin.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Mikrovaurio

Hyviä uutisia, jalka näyttää sisäpuolelta paljon paremmalta kuin ulkopuolelta! Eläinlääkäri nauroi lähtiessään että "Meinasin sanoa että ihan hyvältä näyttää, mutta kun tuota jalkaa näin kattoo ni ei se lause sopinut siihen. Mutta siis kuvassa näytti!"

Punainen viiva osoittaa jalan normaalin profiilin...
Diagnoosi on siis mikrovaurio pinnallisessa koukistajassa aivan tuossa polven alapuolella. Ultrassa näkyi "harvakaikuisuutta" vain siinä kohdassa ja se oli samanlaista kuin vanhan jännevamman paranemisvaiheen loppupuolella. Eli vaurio on aivan minimaalinen. Siksi tamma ei onnu sitä. Jännetupilla ei ole tulehdusta eikä nestettäkään nyt ollut mainittavasti.

Hyppääminen ja laukkaaminen jätetään pois pariksi viikoksi. Kylmäämisestä ei ole samanlaista hyötyä tässä kohtaa kuin olisi pahan vamman akuuttivaiheessa (kun koitetaan estää vamman laajentuminen kudoksissa), mutta eihän se ikinä pahaksikaan ole. Pintelit olisi hyvä pitää edessä kunnes on parantunut, mutta luulenpa että eiköhän niitä pidetä Selman elämän loppuun saakka. Tämä jalka on kuitenkin se heikoin lenkki ja suppuisuutensa takia aina alttiina reagoimaan milloin mihinkin. Samoin kylmäyssavea laitan jatkossakin. Nyt olisi erittäin hyvä kohde hirudoterapialle eli iilimatohoidolle. Laseria voisi kokeilla myös.

Huh. Kylläpä helpotti.

Selmalle tuli postissa myös käytettynä ostamani Snuggy Hoods -ihottumaloimi, joka nyt ehkä on hätävarjelun liioittelua, mutta se on kyllä huomattavasti istuvampi ja varmasti miellyttävämpi Selmalle kuin tähän asti käyttämänsä. Irrotin siitä heti kättelyssä hapsut otsalta, sillä Selmalle meinasi tulla hätä kun se ei nähnyt kunnolla. Eikä se oikeastaan tarvitse naamalla suojaa. Sillä on aina ollut lyhyt pumpulitukka tuo etuharja (ei siis ole ikinä yltänyt silmiä suojaamaan) eikä sillä silmissä ole ollut ötököitä.

"Tää on siis niiiiin NOLO."
Periaatteessa nuo korvahuputkin ovat vähän turhat, mutta eipähän mene mäkäräiset syömään korvia ja jos alkaa tulla vettä niin ei Hänen Korkeuttaan harmita kun korvaan sataa (mikä ihan oikeasti on Selmalle kriisin paikka). Vertailen näitä kahta loimea myöhemmin tarkemmin. Viime syksynähän Selma hankasi etutukastaan 2/3 pois kun polttiaiset tekivät loppuhyökkäyksensä. Siksi tämä loimi on kyllä aarre. Vaikka sitä kutittaisi vain syöty valkuainen, se ei pysty katkomaan jouhiaan hangatessaan. Loimien kanssa täytyy ruokintaan lisätä D-vitamiini tietysti kun sitä ei pääse iholla muodostumaan auringon avulla..

Vasta nyt Selma alkaa pudottaa loputkin talvikarvastaan. Se on tietysti vähän hankalaa loimen kanssa jossa on mahapussi. Siellä on sitten karvalaattoja kun loimen riisuu... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja mistäs sen tietää vaikka Juhannuksena tulisi lunta. ;)

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Savea, laidunta ja Seppo

Toissapäivänä kävin Selman kanssa käyntimaastossa. Edelleenkin se liikkuu aivan normaalisti, myös alamäet joita nyt väkisin tulee kun tallin pihasta johonkin suuntaan poistuu. Reissun parasta antia auringon ja linnunliverryksen lisäksi oli koko talven hukuksissa ollut setolkkapatja joka katosi alkutalven rekiretkellä setolkan alta. Siellä se pötkötti ojan pientareella! Hetken mietin että uskallanko jalkautua (ihan vain siksi että pääsenkö selkäni kanssa enää takaisin satulaan maasta ponkaisten), mutta täytyihän se patja saada tallille kuivumaan. Lenkkeily ja painonpudotus on selkeästi tuottanut tulosta ja pääsin satulaan aivan kevyesti.

Reissun jälkeen kylmäsin banaanijalkaa ja samalla otin väliaikakuvia Selman lihavuusasteesta (tai oikeastaan kuntoluokasta, lihavuus kuulostaa hassulta tästä hevosesta puhuttaessa..) sekä jouhien kunnosta.

22.5. Ihan töhö kuva, mutta pakko oli ottaa tältä kyljeltä että harja näkyy. :D Hännässä näkyy taas niitä "tontun leikkaamia" kohtia... Syytän Mustia. Se oli mutustellut ötöloimen häntäläppääkin. Valitettavasti todistusaineistoa ei ole joten lopullista tuomiota ei voi antaa. ;)

Häntä 22.5. 2015
Häntä viime vuonna 29.5.
Mira antoi kokeilla jalkaan kylmäyksen jälkeen ostamaansa kylmäyssavea jossa on MSM mukana. Sitä varten jouduin leikkelemään Selman tuhdit vuohiskarvat pois (toki ne olisi sheivattu jokatapauksessa maanantaina ultrauksen yhteydessä, etenkin jos piikittää tarvitsee). Vaikutti oikein mukavalta tuotteelta, Selman iho ei oikein kestä linimenttejä. Tämä voisi olla hyvä. Eilen (eli ratsastusta seuraavana päivänä) kun kopeloin jalan, se tuntui kuivemmalta juuri jännetupin kohdalta . Joko se johtui kävelytyksestä tai savesta. Mutta jänteellä tuntuu edelleen paksumpi kohta puolen välin yläpuolella. Joka ei ole edelleenkään kosketusarka...

Noh, iloisempiin asioihin päästiin heti hoitotoimenpiteiden jälkeen, sillä vietiin koko tallin nelipäinen porukka laitumeen puoleksi päiväksi. Olen Selmaa syötellyt parisen viikkoa narun päässä ja kävivät aiemmin Mustin kanssa lohkolla pari tuntia mussuttamassa.

Selma ja Musti

Kuusijalkainen Musti taustalla. ;)

Vaemon kanssa ulukona syömässä. Savet jalassa. 
Loppuun pitää vielä laittaa ihanaakin ihanampi tuore kuva kokoajan miehistyvästä (ja tummuvasta) Seposta, joka oli päässyt irtohyppäilemään.

Kuva: Jutta Makkonen
Ihailen etenkin tuota lanneseutua joka on niiiiiiin paljon paremmin rakentunut kuin emällään. Huippuhieno ori. Oih ja voih! Ihan heppatyttöytyy tässä kun sivusta seuraa. Seposta on liikkuvaa kuvaa ajolenkiltä myös omistajansa BLOGISSA. Naureskeltiin jo tuolla facebookissa, että onneksi Seppo lopultakin rupesi tummenemaan virallisen värinsä mukaiseksi (trt), koska minä yipuhuin tunnistajan merkitsemään sen tummanrautiaaksi vaikka hän olisi halunnut laittaa punarautiaaksi. Kuloakin vähän koitin tarjotella, mutta siihen tunnistaja sanoi ettei voi sitä ainakaan laittaa ennen kuin varsakarva on kokonaan vaihtunut. Sitten Seppo päätti punastua kunnolla ja olen kärsinyt asiasta hieman huonoa omaatuntoa. Mutta onneksi Seppo uskoi kasvattajaansa ja tummuu isänsä ja emänsä mukaiseksi. ;)

Sepolla oli kuitenkin pienenä jaloissa ja päässä hyvin tummaa, harmahtavaan taittuvaa karvaa ja päättelin että punainen karva on todellakin varsakarvaa.

Ja sitten se meni ja teki itsestään punarautiaan vaaleilla jaloilla!!! :D 
Nyt näyttäisi tapahtuneen paluu juurille.

Tasapuolisuuden nimissä kuva myös pikkusisko Huldasta joka myös on päässyt jo vihreän herkun makuun.

Hulda Hurmiina toukokuussa 2015. Kuva: Tiina Kuittinen


Ja sitten ei kun jännittämään huomista jalan ultraa. Huuuuh...

torstai 21. toukokuuta 2015

Huolta ja murhetta

Kyllä on kaikkea. Iloa ja huolta, perus hevosenomistajuutta. Huoli on nyt ollut pinnan alla kytevänä pidempään. Seikka josta ei oikein osaa sanoa milloin sen huomasi...kuukausi sitten? Kaksi? Ehkä se on ollut jo 3 kk? Nimittäin oikean etujalan koukistajat (en osaa sanoa onko kyse pinnallisesta vai syvästä) ovat paksummat kuin vasemman. Mutta eipä sitten muuta. Hevonen porskuttaa tyytyväisenä, eikä jalka ole mennyt suuntaan eikä toiseen. Nyt alkaa tädin mittari täyttyä. Aloin kyselemään hovilääkäriltä kotiultrausta. Laserhoitoa sitten perään kunhan (jos..) ultra näyttäisi missä vika. En ymmärrä miksi tämän eläinlajin on onnuttava näyttävästi silloin kun mistään ei löydy mitään vikaa ja olla ontumatta silloin kun joku vika näkyy kilometrin päähän? Menee niin yö- kuin päiväunetkin.

Minä ja mussukka 19.5.
Koukistajat saattavat myös olla aivan priimat ja syyllinen onkin vanha tuttumme jännetuppitulehdus. Selman heikot kohdat ovat syntymästä saakka olleet etujalat. Ne ovat supistuneet, mikä on suomenhevosilla erittäin tyypillistä (eli siis sivusta katsottuna sääri kapenee ylöspäin polvea kohti -> aiheuttaa ahtautta jänteille ja polvikanavalle jne), MUTTA se ei ole ollut ongelma tähän saakka vaan suppuvarpaat. Näistä oikea etujalka on se joka osoittaa länteen ihan huolella. Vasen vain hieman koiliseen. Ja tämä oikea sitten on se koko konkurssin heikoin lenkki joka ottaa muiden raajojen vammat aina ensimmäisenä itseensä. Onneksi näitä kertoja ei ole ollut kuin yksi tätä ennen.


Jännetuppi tulehtui siis kesällä 2013 kun Selma seivästi itsensä laitumella olleeseen terävään pajukeppiin. Se upposi oikeaan nivuseen tissin ja reisilihaksen välistä mukavat 10 cm (tai niin syvälle eläinlääkärin sormi meni, pohjaa ei tuntunut). Se haava ei onneksi ollut muuta kuin 2 viikkoa suolavedellä ja Betadinella lutraamista, mutta kun tamma lepuutteli laitumella ollessaan sitä takajalkaa ahkerasti, rasittui saman puolen etujalka. Tämä heikoin lenkki. Se turposi jännetupilta ylöspäin muokaten koukistajat näyttämään ulospäin pullistuvalta banaanilta ja aiheuttaen minulle terapiaa vaativaa järkytystä kun pelkäsin jänteiden menneen. Hevonen ontui ja ei ontunut ja ontui ja ei ontunut. Mutta klinikalla käydessä ultrattiin jänteet ehjiksi ja jännetuppi tulehtuneeksi, piikitettiin kortisonia, levättiin pari viikkoa tukisiteen kanssa ja kylmättiin ja sitten palattiin hitakaisesti normitreeniin. Ja kaksi vuotta ollaan porskuteltu ihan ilman vaivaa. Siksi käytän pinteleitä edessä hypätessä ja pinteleitä pidin muutenkin ensimmäisen vuoden etusissa tukemassa.

Nyt meillä on taas banaani jalassa.


Voitte uskoa että olen miettinyt, arponut, syyttänyt itseäni, itkenyt, suunnitellut siitosuralle siirtymistä, kantakirjaushaaveiden hautaamista, ollut varma että se on nyt pinnallinen koukistaja... Käynyt läpi kaiken syy-seuraus -kirjon mitä voi olla. Maanantaina ultraus lopulta katkaisee henkisen pillastuneen paniikkihevoseni juoksun.

Selma on liikkunut tosiaan ihan puhtaasti. Se on ollut kyllä viimeaikana taas vino ja purrut oikeaan ohjaan heittäen takapään oikealle, mutta maanantaina Timo kävi hieromassa eikä löytänyt mistään kireyttä. Kuulemma erittäin elastinen ja kivuton hevonen. Myöskään se rintalihas ei ollut enää kipeä ja varuilta Timo räpläsi vanhan pistohaavakohdankin takareidestä eikä sielläkään mitään. Mira oli edellisenä päivänä tehnyt kyllä laukkatreeniä pellolla mikä varmasti vapautti ristiselästä jännitystä. Mutta seuraavana eli hierontapäivänä banaanissa oli mielestäni lämpöä. Ja kun jännetupin kohdalta painaa, vastakkaiselle puolelle nousee nestepallero.

Kavionpohjia on kyllä arottu hiekalla. Kengittäjä on nyt molemmilla viimekerroilla sanonut että kavionpohjat (anturat) ovat kummallisen pehmeät. Mutta että se on ollut tänä keväänä hyvin yleinen vaiva alueella. Märkä maa...? Puolitoista viikkoa mentiin siis ilman kenkiä ja eilen saatiin kesäpopot alle. Kengittäjä muotoili etukengät niin että ne pyörähtävät hyvin alta ja päätimme siirtyä käyttämään asiaan erikoistuneita kenkiä jatkossa.

15.5.

15.5.

VIDEO jossa banaanijalkaa kidutetaan. Voih.

Ahdistavinta tässä asiassa on se, että hevonen on liikkunut puhtaasti. Siksi olen antanut Selman liikkua normaalissa treeniohjelmassa. Se varaa banaanijalalle painoa ihan kuin toisellekin etujalalle. Nyt syyttävä mantra että KIPEÄÄ HEVOSTA EI SAA LIIKUTTAA aiheuttaa vatsanväänteitä. Useinkin liikunta on hyväksi myös kipeälle, riippuu mistä se on kipeä ja miksi. Jos okahaarakkeet hankaa toisiaan vasten niin ratsastaminen ei varmasti ole hyväksi, mutta aika monissa kiputiloissa liikuttamattomaksi heittäminen voi pahentaa tilannetta. Lihasperäiset kivut, löysät polvet... Itse hyvin kivuliaana ihmisenä jonka nivelet ovat sekä sökönä että löysät, selkärangasta puhumattakaan liikun hyvinkin paljon, sattui tai ei. Mutta nyt silti tunnen ahdistusta siitä, miten olen toiminut. Olenko ollut väärässä ja Selmaa olisi pitänyt seisottaa?

Mikä sitten sai jalan reagoimaan? Olen kehitellyt yksin ja Miran kanssa yhdessä erilaisia teorioita.

1. Keväinen rintalihasjumi joka aiheutti vasemman jalan ontumista -> viereinen jalka otti lisätaakkaa ja heikkona lenkkinä reagoi.

2. Pitkittynyt hokkikengässä olo kun ei ollut enää lunta. Suppuvarpaan täytyisi päästä pyörähtämään kevyesti ettei jalka rasittuisi. Hokkikengällä se ei niin kevyesti pyörähdä. Mutta se oli kyllä minusta hieman paksumpi jo silloin kun oli vielä lunta. Ehkä.

3. Paska omistaja. (Tämä on ihan minun oma teoriani)


Edellisen jännetuppitulehduksen aikaan alamäkien meno oli Selmalle hyvin kivuliasta. Nyt se ei sano mitään vaikka ollaan menty harjun rinnettä jyrkästi alas. Tosin ennen maanantaista ultrausta ei enää mennä mitään muuta kuin käyntiä tasaisella ja kylmäillään sekä järvessä seisomalla että kylmäyspatjalla.

Noh, jos jotain positiivista, niin koulusatula on topattu ja vihreälle totuttelu aloitettu. Satulahommasta kirjoitan vielä lisää erikseen. Maalasin myös Jonnalle synttärilahjaksi siskonsa tilausksesta muotokuvan Seposta.

Akvarelli kartongille, A4 kokoa
Sekin tieto helpottaa tätä syvempääkin syvemmissä vesissä raahautuvaa sydäntä, että suppuvarpaat eivät ole periytyneet kummallekaan varsalle. Liekö Selma vain itse varsana ollut pahassa asennossa mahassa että on jalat taittuneet niin, ettei se ole perinnöllistä, vai päästääkö se sitten vain isäoriit niin hyvin läpi. En tiedä, mutta erinomaisen hyvä että näin käytännössä on ollut.

Nyyh. Menen takaisin itkemään.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Irtohyppelyjä ja kevätöitä

Selma ja Musti ovat viettäneet jo useita öitä ulkona raittiissa ilmassa. Selma on muumipeikkoillut ötökkäloimi päällä, sillä varauduin tällä kertaa reilusti etuajassa polttiaisten ensimmäiseen aaltoon. Ruohoa Selma on maistellut vasta hyvin vähän narun päässä. Pian varmaan pääsee jo laidunlohkoillakin käväisemään totuttelemassa pikkuhetkiä.

Eilen oli juhlaa kerrakseen, koska oli Äitienpäivä, Selman 10-vuotissyntymäpäivä ja myös Huldan 1 v. synttärit.

Kaikki eilisen päivänsankarit samassa kuvassa.
Juhlahumun kunniaksi käytiin ajamassa Mustin kanssa taas mäkitreeniä vaaralle, ylös mentiin edelleen neljästi.

Tämän viikon treenit lähtivät käyntiin irtohypytyksellä. Selmaa ei itseasiassa hyvistä suunnitelmista ja suurista puheista huolimatta ole irtohypytetty sen jälkeen kun sitä viime vuonna testattiin kerran. Nyt otimme Mustin ja Selman kentälle yhtäaikaa ja ne pörhälsivät siellä oikein mallikkaasti.





Selma kuumui ja oli usein kujaa lähestyttäessä jo ravilla, mutta kun ensimmäinen este lähestyi, se tapansa mukaan painoi jarrua.


Kujassa oli vain kaksi estettä, pysty ja okseri. Väliin tuli yksi laukka-askel. Selma kyllä hyppäsi ihan hyvin, vautia ja rohkeutta olisi voinut olla enemmän.


Selma on vieläkin hokkikengässä ja kengittäjä pääsee tulemaan vasta viikon päästä. Niinpä huomenna taitaa olla edessä kenkien irrotus ja viikon paljasjalka tepastelu. Takasissa on tilsakumitkin vielä hautomassa...


perjantai 8. toukokuuta 2015

Treenejä ja edistymispohdintaa (videoita)

Tällä viikolla Selman treeni on mennyt tähän asti seuraavanlaisesti:

MA: mäkitreeni ajamalla vaaralla, ylös hölkällä 4 kertaa
TI: vp
KE: Miran estetreenit jatkui, jumppasarjaa max 50 cm
TO: Miran koulutuuppailua ilman satulaa, nivelsuitsitus
PE: Mustin mukana käyntimaastoon (Mira ratsasti ja minä ajoin Mustia), jossa kankien kanssa keskikäyntiharjoituksia sekä ravin ja laukan kokoamista

LA tulee olemaan vp ja SU suunnitelmissa toistaa mäkitreeni.


Keskiviikon verkkaa ennen hyppelyjä

Jumppasarjan mitoitusta. 3 m välit oli hyvät.

Loppuverkat löysin ohjin..
VIDEO JUMPPASARJASTA

Mira halusi eilen työstää ravia ilman satulaa. Selmalla on taas havaittavissa vinoutta ja oikeaan ohjaan puremista, takaosaa se siirtää mielellään vasemmalle. Hieronnasta onkin jo aikaa, viime kerralla sattui Timon käynti juuri meidän kisapäivälle.


Apua! Selma on ihan alasti! :O


Selma ja Mira vaipuivat ravityöskentelyn aikana taas siihen maagiseen omaan kuplaansa, jossa kaksi otusta tanssii kauniisti ja saa minulta hengen salpautumaan ihailusta. Selman ravi oli hetkittäin niin ylössuuntautuvaa, että Miralla oli työ pysyä paikallaan. Se herättikin minut miettimään kuinka paljon tamman ravi (ja kaikki muutkin liikkeet) ovat parantuneet kun ratsukon yhteistyötä on jatkunut pian vuoden ajan (täyspainoisesti treenaten).


Selman raviin on tullut sitä kauan kaivattua viipyilyä, joka tuo siihen sen tanssahtelevan piirteen.


Ja täytyy muistaa, että Mira on treenannut tamman kanssa vain 1-2 päivänä viikossa... Muut eivät sillä ole koulua treenanneet.


Viikko viikolta Selma jaksaa kantaa itseään pidempiä ja pidempiä pätkiä. Ja näitä pätkiä alkaa olla yhä enemmän ja enemmän. Sitä ei ole missään vaiheessa prässätty, koulutus toteutetaan kokoajan lihaskunnon ja herkän psyykkeen viitoittamalla tiellä. On ihanaa, että herkkä hevonen on löytänyt ansaitsemansa herkän ja maltillisen ratsastajan.


Laukkaan on tullut rauhaa, tahtia, ryhtiä ja keskittymistä.


Koska omin silmin näkeminen ja vertailu on hauskaa, tässä on Selman ravia oikeaan kierrokseen 27.6.2014 eli melkein vuosi sitten ja eilen:

ENNEN

JÄLKEEN (Laitoin musiikkia koska tuuli kohisi liian pahasti. :D)

Tässä vielä ravia VASEMMALLE, jos joku jaksaa katsoa.

Laukkavertailu suoritetaan 10.8.2014 ja eilisen välillä. Pahoittelen että eilisen laukkavideon loppu on hiekan kuvaamista. Kamerankäyttäjällä tuntui olevan teknisiä ongelmia. ;) Eli siinä kohtaa kun ratsukko siirtyy käyntiin, voi katkaista katselun. Vasenta laukkaa ei tule näkymään, kiitos minun. Mutta kentän pohjaa kyllä.

ENNEN

JÄLKEEN

Käyntiä ei ole jostain syystä tullut filmattua hirveästi. Jota kyllä pitäisi, sillä se on ehdottomasti Selman heikoin lenkki. Laukkakaan ei toki ole täydellistä eikä varsinkaan symmetristä molempiin suuntiin, mutta lupaavalta tuntuu. Tästä on hyvä jatkaa kohti toivottavasti onnistunutta treenikesää.

Vanhoja kaivellessa löytyi tämäkin kesäinen ihanuuspätkä järvessä pulikoivasta varsasta:

HULDA POLSKII