maanantai 24. huhtikuuta 2017

Uutta oppimassa

Koska olen ammattiopiskelija, aloitin taas opiskelut. Ja olin vielä niin hurja, että jättäydyin pois työpaikasta, joka aiheutti minulle sellaisen stressi- ja ahdistusmäärän, että aloin kertakaikkisesti voimaan pahoin. Paljon minä kestän, mutta osaan myös lyödä jarrun päälle silloin kun tajuan että liikutaan oman hyvinvoinnin kannalta vaarallisissa vesissä. Tuli siis huomattua, että kiskan  myyjäksi ei Maijusta ole.

Onneksi löytyi Ylä-Savon Ammattiopistosta minulle taas oikea suunta ja autuus. Nimittäin siellä alkoi maaliskuussa luonnontuotealan ammattitutkintoon valmistava koulutus, sinne hain ja sinne pääsin. Käytännössä siis meistä tulee isona villiyrttien poimijoita tai välittäjiä tai yrttineuvojia tai luonnontuotteita käyttäviä käsityöläisiä /elintarvikealan ihmisiä /hyvinvoinnintuottajia /palveluntuottajia. Minä ajattelin ruveta sekä villiyrttineuvojaksi, että tätä taitoa hyödyntäväksi ohjelmapalvelujen (luontomatkailu) tuottajaksi sekä satsata myös tuonne hyvinvointipuolelle hemmotteluhoitoihin. Iso etu tässä koulutuksessa on tietysti jo olemassa oleva harrastuneisuus kasvilääkinnästä ja lisäksi Kainuun Ammattiopistossa käymäni luonto-ohjaajan perustutkinto. Siitä on apua, että KAO:lla meidän piti tunnistaa piiiitkä liuta kasveja ja sieniä (sekä myös lintuja, kaloja, ötököitä...) joten nyt vain syvennetään taitoja. Valmistuminen tapahtuu kaiken toivon mukaan toukokuun 2018 lopussa. Tässä on kaikenlaista viritteillä ja toivottavasti yritystä saisin pystyyn jo ensi talven aikana. Jänskää!

Myös Pasi on innostunut opiskelemaan uutta ja päätynyt oikeiden töiden ohessa kiertämään kengityssepän mukana Pohjois-Savon talleja. Toiveissa on päästä syksyllä virallisiin opintoihin aiheen tiimoilta. Viime kengityskerralla meidän tallissa Pasi vuoli Ponnyn ja seuraavalla kerralla vuorossa on Selman laitto. Luottavaisin mielin olen kyllä. ;)

25.3.2017 Aino, Ponny, Pasi kaviossa kiinni ja tietoa kaatamassa oppiäiti, kengitysseppä Jaana Hyvärinen

Pasilla on hyvät edellytykset kengityshommiin, koska kroppa kestää, luonne on eläinten kanssa todella lehmänhermoinen ja silmä hakee symmetriaa ja suoria linjoja luonnostaan ja työssä koulittuna. Eiköhän tulevaisuudessa olla kengityksien ja vuolujen suhteen omavaraisia ja voi olla, että kylän pollet hoituu ohessa myös.

Kengityksestä mieleeni juolahtikin Hingunniemen armas kengitysopettaja Jukka Kemiläinen, joka kertoo Youtubessa erittäin hyvin kengityksen periaatteista Hevostietokeskuksen verkkoluennolla. Kannattaa muutenkin perehtyä tuohon Hevostietokeskuksen kanavalle ja laittaa seurantaan, jos on mennyt ohi. Hyvää matskua!

Sitten satula-asioihin. Riimin mukana tuli kaksi satulaa, kuten aiemmin mainitsemani Equi-Bette ja merkitön koulupainotteinen yleissatula. Tämä jälkimmäinen todettiin käyttökieltoon heti alkuun lapojen alueelle kohdistuvan pistemäisen paineen (etukaarien kärkien kohdalla) vuoksi. Yllämainittu estesatula ei juuri sen parempi ollut, tosin ei aivan niin terävä paine ollut, mutta ihan sopimaton kuitenkin. Onneksi Satulapalelu Hirnakkan Lissun kätköistä löytyi Tekna -merkkinen koulusatula, joka on sitä runkomuokattavaa mallia. Se istuu mukavasti ilman fyllinkiä, paine jakaantuu tasaisesti koko paneelien alalle.

Ensimmäinen sovitusratsi alkamassa. Rukkanen kuvaan ja hevosen pää pois, eikös se niin menny.


Tekna on synteettinen satula, vastimet on sellaiset kumimaiset ja aika jäykät. Todennäköisesti ne vaihtuu sitten nahkaan kun jossain vaiheessa menee hermot niitten kanssa. Polvituet on irrotettavat tarrapinnalla satulassa kiinni. Itse en ole satulaa koeajanut, mutta Aino ja Pasi ja muu jengi on olleet sitä mieltä, että todella paljon parempi istua kuin edellinen heittoistuin (fiilis johtui varmasti siitä että se oli flättäri ja hevosen ja satulan välissä oli tavaraa niin paljon että muuttui kiikkeräksi). Ja mikä parasta, Riimin satulavyökiukku laantuu kerta kerralta ja nyt se ei aina edes muista että piti kiukuta. Se on minusta paras palaute satulasta.

Hyvin pyyhkii! 13.4.2017

Hopeatukka 13.4.2017
Pääsiäisenä oltiin hirvittävän ahkeria. Ollaan purettu ja kaadettu ja oksittu ja poltettu (myös Pasin ripset ja parta, toim.huom.) ja kaiken tuhoamisen vastapainoksi myös rakennettu uutta. Kuten tämä ultimaattisen hieno ramppi!

17.4.2017


Ja tämähän on trendikäskin kuin mikä. Meinasin jo facebookin johonkin sisustusryhmään jakaa tämän hienoista hienoimman tekeleen sinne kahvipöytien, sängynpäätyjen ja sohvien sekaan. Koska kyllähän nyt eurolava vaan ON eliittiä. Hyvin yltää nostaa koipea hevosen yli, ei tarvi jalustimia käyttää ollenkaan. Ehkä tervaan nuo maata vasten olevat asiat ja muuten maalia pintaan.

Eikä tähän jäänyt nikkarointi, ehei! Kahtokee!

Tilanne päällä 18.4.2017
Se on kuulkaas satulahuoneen lattiata se! Oli aikamoinen palapeli, mutta täytyy sanoa, että olen kyllä meistä ylpeä. Tapitettuna kulkee tuolta peräseinältä kaikki nuo harmaansävyiset lankut, yhteensä 9 kappaletta. Sitten on jatkettu vaaleammilla paloilla, jotka myös menivät tapeilleen. Ja ihan vaan koska on mukava muistella, niin täältä ne pelastettiin:

Heinäkuussa 2016 vajan lattiana, nykyään tässä on olkikuivitettu ponilandia.

Heinäkuussa 2016
Mäntysuovalla pestynä elokuussa 2016.
Lankkujen toinen pää oli lahonnut kun koko rakennus oli aikanaan pudonnut perustuksiltaan ja joutunut maata vasten. Sen vuoksi osasta jäi käyttöön vain pätkiä ja jatkoja tarvittiin. Satulahuoneen ovensuuhun lattia ladotaan tavallisista kakkosnelosista, sitä löytyy patinoituna myös. Kun lattia saadaan ihan näillä näppäimillä valmiiksi, siirrytään satulaseinän tekoon. Ihanaa, kun pääsee näin aikaisin jo tekemään uutta, mitä kaikkea sitä tulevana sulan aikana saadaankaan valmiiksi ja vietyä eteenpäin! Ja eniten kyllä odotan, että saan kamat omille paikoilleen ja toivottavasti juoksevan veden varustehuoneeseen.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Pihattohevosen loimitus

Talvi alkaa olla selätetty, mutta loimituskausi on villeimmillään. Kevät keikkuen tulevi, niinhän vanha kansa on tiennyt jo vuosituhannet ja kyllähän se tunnollisen hevosenomistajan päätä raavituttaa kun päivällä lämpöä on +6 ja yöllä -8. Etenkin kun hevoset ovat pihalla sekä yöllä että päivällä.

Näillä keleillä ei tarvitse arpoa ollaanko nakkena vai laitetaanko takki.

Elämä ulkona


Jos joku (mm. armas äitini) kuvitteli, että kun joulukuussa saatiin makuuhalli käyttöön, olisi hevoset huokaisseet helpotuksesta, köllähtäneet ensimmäisenä iltana tuoreille oljille ja vetäneet viltin korville herätäkseen aamulla ensimmäisten auringonsäteiden kajoon ja linnun liverrykseen, hän erehtyi. Pahasti. Satoi tai paistoi, sisällä käydään

A) syömässä väkirehut
B) pissillä
C) juomassa ja/tai nuolemassa suolakiveä

Piste.

Yhtään ainoaa kertaa ei ole kukaan käyttänyt pehkuja pötköttelyyn, heinäpaikan hukkaheinät on sitä varten, että siellä voi maata jos siltä tuntuu. Tämä ei sinäänsä päässyt minua suuresti yllättämään, sillä olen kyllä aina tiedostanut, että hevosilla on iltaisin "kiire talliin" vain ja ainoastaan siksi, että siellä odottaa puuro ja heinäkasa. Olen viettänyt tallilla niin kauan aikaa, että olen nähnyt mitä tapahtuu kun Selma on syönyt sen heinäannoksensa. Se alkaa tuijottamaan kaltereiden välistä ja koittaa kuluttaa jotenkin ne yön lopputunnit kun ei ole enää tekemistä eikä pääse liikkeelle. Kuten vaikka syömällä turvetta, vetämällä hampailla kaltereita tai luimistelemalla naapurille. Kehittävää.

Eniten olen yllättynyt Riimin käytöksestä. Se kuitenkin on joukon seniori, jolla jalkojen säännöllisestä lämpöilystä arvaten on nivelissä jo sanomista ja luulisi sen kaipaavan pehkuilla pötköttelyä tuulen suojassa, mutta ehei! Tämä superpappa painuu ensimmäisenä pihalle illalla ruuan jälkeen ja vahtii siellä kun muut jää palloilemaan halliin. Riimi kyllä vuorostaan osaa käydä yksin hallissa juomassa, jos muut ovat heinillä kaukana.

Noh, ahkerasta ulkoilusta johtuen jopa seniorin jalat ovat kuivat kuin varsalla ja keuhkot saavat kaikilla pelkkää raitista ulkoilmaa. Kaikilla on tuuhea talvikarva, joka tosin Selmalla ja etenkin Ponnyllä alkaa olla irti,


Hikisenä ulos



Olen kasvanut sellaisissa talliympäristöissä joissa hevoset on hikisenä loimitettu huolella ja viety ulos kuivumaan heinää syöden (ja tässä kohdassa huomio siihen, että heinänsyönti tuottaa hevosen kehossa lämpöä, joten tällä asialla on kuivatuksellisesti pointti) ja samalla saamaan lihaksia palauttavaa pientä liikettä syksystä kevääseen. Kesällä pestään ja laitetaan nakuna ulos. Ja tällä ajatuksella olen hoitanut menestyksekkäästi myös omia hevosia viimeiset 18 vuotta. Tähän ikään mennessä olen oppinut loimien sielunelämästä yhtä ja toista ja lisäksi materiaalituntemusta on vaatetusalan koulutuksestakin kertynyt. Tässä seuraavat huomioitavat asiat koskien loimivalintoja:

Villa
Villa on materiaalina sekä lämmittävä, että kosteutta imevä. Villakuitu on suomumainen ja sen lämmittävä ominaisuus perustuu suomujen väliin jäävään ilmaan ja tästä syystä se pysyy lämpimänä kosteanakin. Villa ei pidä huokoisuutensa takia tuulta.

Fleece
Fleece on polyesteriä (eli muovia), joka on kudottu trikoomaisesti ja harjattu. Pörrön takia se myös sitoo vähän ilmaa kuituihinsa ja lämmittää, mutta pääasiassa se siirtää kosteutta. Tässä siirrossa tulee myös raja jossain vaiheessa vastaa ja hevonen lakkaa kuivumasta kun fleece on märkä. Koska fleece ei märkänä lämmitä, se saa hevosen palelemaan, jollei loimea vaihdeta. Fleece ei myöskään pidä tuulta.

Puuvillavohveli
Vohveliloimi on hyvä kevään korvilla kun villa ja fleece alkaa tuntua liian lämpimiltä, mutta ei kärsi vielä nakunakaan jättää pihalle. Puuvilla imee kosteutta itseensä ja lämmittää vähän. Ei pidä tuulta.

Sadeloimi
Liukasvuorinen sadeloimi ilman toppausta on monikäyttöinen kuoriloimi edellämainittujen tuultapitämättömien loimien päälle.

Toppaloimi
100-200 g toppaloimi riittää mielestäni kun alle löytyy tarvittaessa villaa. Myös toppaloimen pitää olla vedenpitävä. Pakkasilla korvaa sadeloimen.

Fleecevuorinen sadeloimi
Yhdistää fleecen ja sadeloimen. Toimii niin kauan kun hevonen ei ole kovin märkä (kosteudensiirtokyky rajallinen) ja kun loimi pitää ulkopinnaltaan vettä. Useimmiten kuluttaa hevosen karvaa paljon pidettynä. Toimii hyvin villaloimen päällä, koska villa lämmittää ja imee kosteutta, fleece siirtää kosteutta seuraavaan kerrokseen.

Näin ollen pääasiallisesti meillä loimitetaan hikisenä ulos yhdistelmällä

fullneck-villa + fullneck-kuoriloimi

Riimillä HorseComfortin fullneck villaloimi.

Päälle ohut liukasvuorinen kuoriloimi joka pitää vettä ja tuulta. Kuiva ja lämmin poika parin tunnin päästä.

Ylivaloittuneella Ponnyllä päällä myös HorseComfortin villaloimi. Ponilla ei tullut mukana yhtään fullneckloimea joten ostin sitten tämän kaulakappaleettoman mallin, vaikka itse suosin ehdottomasti kaulan suojaamista. Mutta kun ei ole oma, niin en viitsi hirveästi ostaa tavaraa... Tätä loimea voi jollain varsalla joskus käyttää jos hätätapaus on. :P

Selmalla sama loimi alla kuin Riimillä, päällä Hööksin vanhaa mallistoa, ohut ja liukasvuorinen. Musta väri ottaa hyvin kevätauringon lämmön itseensä.

Kuinka monta naista tarvitaan loimittamaan Selma? :D Takana poni kuoriloimi villaloimen päällä.

Tärkeää on myös loimien alla kuivattamisen jälkeen, että kuiva (etenkin juuri pitkäkarvainen) hevonen harjataan kunnolla. Usein iltapuurolla jos keli sallii yöksi nakuilun, riisutaan loimet pois ja jynssätään kaverit piikkisualla. Karvanhan täytyy pystyä pörhistymään, jotta hevonen tarkenee pakkasessa. Jos se on kuivuneen hien takia kovettunut pintaa myöten, ei se lämmitä vaikka aurinko paistaisi.

Sään mukaan loimittaminen

Lähtökohtaisesti hevoset tykkää olla luonnontilassa. Siitähän on nyt ihan tutkimustietoakin, mutta loimia väistelevien ja niitä patalapuksi silppuavien kanssa töitä tehneet ovat tämän kyllä tienneet jo kauan ennen norjalaistutkimustakin. Loimi aina, hyvin istuvanakin, estää joitain liikeratoja, kinnaa, hinkkaa ja pahimmillaan se voi estää makuultaan nousun (olen nähnyt sellaisenkin tapauksen). Näistä syistä pyrin siihen, että hevoset ovat ilman lointa aina kun se suinkin on mahdollista. Selma tietysti pitää ötökkälointa koko kesän ja senkin vuoksi vapautan sen mieluusti muina aikoina loimen ikeestä.

Loimitettavat kelit ovat sitten ne, jolloin hevoset palelevat ilman. Pientä kastelevaa sadetta ne kestävät talviturkkiensa luontaisten vedensiirto-ominaisuuksien takia palelematta, mutta tuuli ja kostea ilmanala yhdistettynä on huonoin. Näin ollen syksyllä ja keväällä tulee loimitettua eniten. Viimeaikoina se on ollut sitä, että illalla katsotaan "tutiseeko pyllyt" ja sen sekä säätiedotteen mukaan loimitetaan yöksi. Voi kuulostaa pahalta, mutta nyt on kelit olleet sellaiset, että päivällä paistaa aurinko, sitten tulee pari tuntia räntää, paistaa aurinko, vähän räntää, pilvipoutaa ja sitten alkaa tuulla. Päivällä tarhassa on ollut tyytyväistä porukkaa sateesta huolimatta, mutta yöksi lämpötila laskee ja illalla kuuden aikaan näkee kyllä alkaako palella vai ei. Sääsuojaa nämä ovat käyttäneet silloin kun tuuli on ollut 9 m/s ja kun taivaalta tulee vaakana luutturättejä. Mutta silloin on ollut myös loimet päällä.

Eli en jätä loimittamatta siksi, että niillä on suoja käytössään, mutta en myöskään loimita varmuuden vuoksi. Toki jos tietää ettei ole kotona laittamassa loimia tiettyyn aikaan, voin ennakoida ja pukea sadeloimet edellisenä iltana vaikka ne eivät tarvitsisi niitä kuin seuraavana päivänä klo 13 alkaen.


Mitä loimia tarvitaan oikeasti

Loimien sopivasta koosta on yhtä paljon mielipiteitä kuin apuohjien käytöstä ja kaikki ovat aivan yhtä oikeassa omasta mielestään. Ja niin olen minäkin. ;) Käytän tietoisesti yhtä kokoa isompia loimia, kuin mitä selän mitan mukaan "pitäisi". Ihan vain siksi, että varsinkin päällysloimen alle pitää mahtua se villaloimi ja toisekseen villaloimen helman pitää peittää takapään lihakset KOKONAAN. Ei siis pyllyposket paljaana viipoteta koskaan! Isoimmat ja tärkeimmät lihakset siellä, niin ne pidetään myös lämpimänä. Lisäksi väljemmät loimet muodostavat helman alle mikroilmaston, niin kuin huput ihmisillä. Toisinsanoen siellä mahan alla ja haaroväleissä on lämmin, vaikka loimi ei siellä olekaan iholla.

Jos haluaa mahdollisimman vähillä loimilla selvitä, niin kaapissa tarvitsee olla vain

2 x fullneck villaloimi (tarvittaessa saa vaihdettua kuivan päälle)
1 x ohut liukasvuorinen fullneck sadeloimi
1 x fullneck toppaloimi (100-200 g)

Loimien kuivatus on sitten oma hommansa. Meillä on tällä hetkellä pannuhuoneessa paras loimien kuivatustila, mutta ei ehkä käytännöllisin. Loimet kuitenkin kuivuvat nopeasti. Sadeloimissa kannattaa muistaa, että niiden pintamateriaali on suunniteltu sellaiseksi, ettei se päästä pintapuolelta tulevaa ilmaa läpi, mutta altapäin tulevan kosteuden se laskee (hengittävä, mutta vedenpitävä), tästä syystä ne kannattaa kuivattaa ehdottomasti nurin päin käännettynä, niin että hevosta vasten oleva puoli on päällä. Muuten voi jäädä sisältä kosteaksi.



maanantai 6. maaliskuuta 2017

Polttopuunajoa Selmalla

Siitä onkin jo joku tovi vierähtänyt, kun Selma on viimeksi tehnyt Oikeita Töitä. Taisi olla kentänlanausta pari kesää takaperin. Rannan lepikkoa ollaan suunniteltu kaadettavaksi kesästä saakka, mutta koska puut olivat kenollaan järveen päin, oli päivän selvää, että kaato tapahtuu silloin kun jäät ovat kantavat ja aikaa löytyy. Jäät kyllä alkoivat pikkuhiljaa kantaa, mutta aika onkin ollut sitten kortilla. Lopulta, pari viikkoa sitten, vietettiin ulkoilmaelämää (ennen suunnattomia lumisateita) ja kaadettiin osa puista ja viime lauantaina kaadettiin loput. Sunnuntaina oli ajon aika.

Etualan pöpeliköstä kaatui puut aikalailla kuvan keskipisteeseen saakka.
Supersankarini Smurffimään työntouhussa. 19.2.2017

Aino jeesasi Selmaa ja vei saunapuut pulkalla. Eli kaikki latvukset ja paksuimmat oksat. Saipahan lasketella pulkalla mäen aina takaisin alas järvelle palatessaan. 19.2.
Koska puut pätkittiin noin metrin mittaan jo jäällä ja koska liistereki on pientä remonttia vailla, päätettiin ajella puut ihan laitareellä, jota kirkkoreeksikin kutsutaan. Meidän laitareessä ei ole takana mitään penkkiä, vain kuskinpukki löytyy. Kun oljet nakkeli takaa pois, oli siellä ihan hyvin tilaa kuormalle.

Lunta oli tosiaan parin viikon aikana tullut reilusti, tuulen ansiosta sitä oli reitille kerääntynyt 20-40 cm extraa vanhan päälle. Sitten lämpötilat ovat autuaasti sahanneet +6 ja -18 välillä, joten lopputuloksena on sellainen melkein hankiainen jonka sisällä on puuterilunta. Hevoselle todella kökkö pohja siis kaikin puolin. Haastetta hommaan toi myös se, että pihasta pitää laskea jyrkähkö rinne alas tyhjällä reellä ja mennä se sama ylös sitten kuorman kanssa. Siellä syvässä puuteri/kokkaremoskassa. Vähän meinasi hirvittää miten mammanmussulle käy. Tottakai aina kun ajouralla on lunta tai se on koskematon, ajetaan ensin reitti läpi tyhjällä reellä, mutta koska pohja oli pinnalta koppurainen, olin koittanut talloa sitä ensin itse ja sitten käytiin Selman kanssa kävelemässä se läpi ihan taluttamalla riimusta. Vanhoja jälkiä pitkin se menee aina umpihangissa ja omia jälkiä on helpompi seurata kuin ihmisen (plus se polle uppoaa kyllä tuollaisellakin muka-kantavalla hangella aika paljon syvemmälle kuin ihminen).

Kävellään reitti läpi. Selman eka kerta muutes kyseisen vesistön alueella. :) 5.3.2017 Kuvat: Pasi

Kääntöpaikka kierrettiin tietysti myös ja oikeaan suuntaan. Kuormauspaikalle pysähdyttiin.

Työtehtävään perehdyttäminen. "Nää tässä on niinku niitä puita ja sie oot tässä tällee ja sit ku mie sanon, ni lähet menee takas pihaan, ok?" "Joo, iha heleppo homma. Sano, ku alotettaan!"

Toinen kääntöpaikka oli kentällä, että reki saatiin oikeaan suuntaan.

Jätkät on siellä ihan että tee vaan, myö syyvään siunki puolesta.

Ensimmäisellä kierroksella laitettiin kuitenkin kyytiin kolme pölliä, ei ihan tyhjällä reellä kumminkaan ajettu. Ja minä olin joka kierroksella kuskina (paitsi tuossa alla olevissa kuvissa) ja Pasi tuli rinteen ylös perälaudalla seisten. Kuormien kokoa en empinyt niinkään Selman vetokyvyn puolesta, mutta oli vaikea arvioida kuinka paljon rinteen nouseminen alkaisi tammassa tuntua. Hapotti se ainakin itseä mitä sitä lauantaina mentiin ihan omin jaloin ilman kuormaakin, kun viimeiset puut kaadettiin. Kuormaa kasvatettiin kierros kierrokselta ja seurasin tarkasti puuskuttaako Selma tai pukkaako hikeä. Ei tehnyt kumpaakaan. Se spurttasi rinteeseen aina kovasti, mutta hyvin lyhytaikaistahan se raskaampi osuus oli. Pääasiassa oli seiskoskelua tai kävelyä auratulla pohjalla tai jäällä.

Taitaa olla neljäs kierros tässä ja korvat tötteröllä mennään mielissään.

Kääntölenkki.

Klip klop klip klop ja tässä kohden stop, lauleli Selma.

Ja sillä välin kun kuormaa tehdään, voi ottaa päivetystä nassuun ja kyylätä mökkinaapureita.
Moni varmaan tietää sen tunteen kun suokilla menee se "Kyllä Minä Tiedän" -vaihe silmään, vaikkapa kouluvalkassa. Silloin se voi tuntua suhteellisen turhalta piirteeltä hevosessa, mutta näissä hommissa tajuaa miksi se on niin vahvana vieläkin tässä rodussa. Voi nimittäin keskittyä itse siihen omaan työhönsä, hevonen hoitaa oman hommansa. Se tietää kyllä ensimmäisen rundin jälkeen missä pysähdytään, milloin lähdetään ja miten päin lenkki kierretään. Mutta kyllä minä annoin rapsutuksia ja Selma halusi kiehnätä kainalossa aina kuormatessa ja purettaessa, joten ei se yksin irti seisoskellut.

Tämmöisiä oli kuormat. Ei mitään havaintoa montako kiekkaa tehtiin. Ehkä kahdeksan.

Siinä reilun tunnin saldo. Myös taaempana näkyvät paksut pöllit on Selman tuomia.

Hanki pehmeni reen alla ja muuttui pelkäksi puuteriksi, se oli varmasti raskasta mäessä, mutta Selma oli aivan pirteä eikä sille tullut edes juurikaan hiki. Se oli hetken hengästynyt päästyään rinteen päälle, mutta jo kuormaa purettaessa hetkeä myöhemmin se hengitti aivan normaalisti. Järkytystä sille toi yhdessä kohdassa jäälle noussut vesi. Siellä saattoi olla vaikka alligaattoreita... Ja yhdesti onnistuttiin kippaamaan reki kesken rinteen. Siinä oli sellainen nietos jossa joka kierroksella reki tuppasi menemään sen yli eikä seurannut hevosen reittiä. Piti aina itse tasapainottaa ettei kaadu. Yhdellä kertaa puut lähtivät siinä vinossa kohdassa valumaan kyydistä, eikä tasapainotus enää auttanut vaan kippaus tapahtui. Selma hoiti tilanteen hienosti seisomalla aloillaan ja Pasi-raukka joutui kahlaamaan syvässä puuterissa ja nakkelemaan painavat pöllit takaisin kyytiin. Hyvin onnistui epäilyistäni huolimatta mäkilähtö Selmalla eikä sen jälkeen enää muilla kierroksilla havereita sattunut. Yhteensä ajoa oli arviolta reilu tunti.

Yllätyin miten lunkisti Selma otti koko homman. Lähinnä siis sen, että se oli yksin jäällä, muut näkyi purkupaikalle pihassa. Kertaakaan ei jäällä hirnunut tai ollut levoton. Kauhean tyytyväinen ja seesteinen ilme oli silmässä koko ajan. Palkaksi Selma sai tietysti lämmintä melassivettä ja loimien kera oli hyvä käydä piehtaroimassa ja mennä tyytyväisenä poikien kanssa syömään heinää. Rakastan niin tuota hevosta!

Alle villaa ja päälle ohut kuoriloimi, sitten vaan aurinkoon lämmittelemään.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Talven ihmemaa

Uusi raskaampi työ on vienyt jaksut aika hyvin sen suhteen, että saisi aikaiseksi tapella tietokoneen (vanha läppäri) kanssa kuvien ja tekstien parissa, mutta kun Pasi vähän potki persuksille, niin nyt se sitten tapahtui. Tammikuusta jäi päällimmäiseksi mieleen mukava talliporukka. Hevoset ovat liikkuneet melko vähän, mutta säännöllisesti kumminkin. Kukaan ei ole alkanut kummoisesti lihomaan, ihan sopusuhtaisena ovat säilyneet. Maastoilua on ollut  ja välillä ollaan hyödynnetty myös kenttää, joka on talvikauden käytössä.

Iloiset retkellellähtijät 8.1.2017



Välillä koko lauma on siis lenkkeillyt ihanien naisten ja typsyjen toimesta ja välillä ollaan vietetty parisuhteen laatuaikaa satulassa. Minun selkäni on ollut ajoittain siinä kunnossa, että ratsastus täytyy toimittaa kevyessä istunnassa Selman kaulaan tukien. Onneksi Riimi osaa laukata pientä nättiä laukkaa perässä silloinkin kun Selma päästelee rivakampaa ravia, niin olen saanut järjestettyä niin Ainolle kuin Pasillekin Riimin satulassa kaikki askellajit sisältäviä retkiä vaikka itse olen vammastellut kyydissä kivuliaana. Kerran kokeilin itse mennä Riimillä perässä (se oli myös eka kerta Riimin kyydissä), mutta totesin, että Selma on parempi vammaisratsu. Syystä, että se on tasainen juna (vaikka vauhti olisikin kova), joka kiihtyy ja hidastaa junamaisesti, ei westernratsumaisesti. Tuskaisen selän kanssa kaikki äkkiliikkeet tuntuu nimittäin...no, ihan hirveältä.

21.1.2017



Toinen syy on se, että se kannattelee päätään maastossa melko samalla korkeudella ja olipa kyse kiitolaukasta tai ravista, niin se antaa minun tukea otteeni kaulan puoliväliin (samalla kun siis olen kevyessä istunnassa). Laitan molemmat peukalot siis kaulan yli poikittain ja osittain kannattelen painoani näin välttääkseni ristiselkään kohdistuvia tärskyjä. Riimin kaula on hento ja erittäin eläväinen ja se reagoi myös siihen jos yritin tukea kaulaan. Ja ennen kaikkea sen satula on aivan kamala. Siis istua. Ainakin minun (ja itseasiassa kaikki ovat tuumanneet samaa). Sille onkin koulusatula etsinnässä.

Uutta minulle on se, että on ylipäänsä kenttä käytössä omassa pihassa, mutta myös se että Meidän Tallille saadaan aikaiseksi valmennusryhmä! Ja kaksikin!

Pasi elämänsä ensimmäisellä Oikealla Ratsastustunnilla 22.1.2017. Hienosti meni! Samassa ryhmässä meni Aino Riimillä.

Ryhmä kaksi ja Aino seuraamassa luokkakaverin suoritusta Ponnyn kanssa.
Meidän ihana ope on ratsastuksenopettaja Outi Tuorilainen, jolla on takataskussa mm. suomenhevosten aluemestaruus kouluratsastuksessa (Itä-Suomi). Yritämme saada säännöllisesti ryhmät kasaan, mutta se on tietysti aina haasteellista kun koitetaan monen menot ja vaihtelevat työajat ymppäillä yhteen. Ja kesällä saattaa ongelmia tuottaa kun kentän pohja ei olekaan ihan näin kelpo. Mutta tykkään tykkään tykkään!!

Lauma pakkasessa 24.1.

Aurinko lämmittää jo kivasti kylkiä.

Riimikin on alkanut kestää pakkasta mukavasti. Kylmimmillä keleillä loimi tulee selkään kyllä.

Valkoinen mammutti.
Ponny on ollut oma hauska itsensä. Perheulkoilupäivänä poniini pääsi toimimaan myös talutusratsuna pienimmille.

Aino <3 Ponny 28.1.2017

Ainon ottama kuva talutusratsastuksesta. :D On siellä selässäkin joku..


1.2.2017 Yksisarvinen by Aino.

Rekiretken peräporukka.

Henkilökohtainen kuljettajani Oona! :)


Sen kerran kun itse ei ohjasta niin joutaa kuvaamaan. :D

Paluu kotiin.
Olen saanut ihanan innokkaan talliapulaisen lukiota käyvästä Oonasta, joka on ollut niin pihattoa oljittamassa, maastoretkillä, valmennuksessa, kärriajelulla kuin innokkaana opettelemassa rekivaljastusta ja -ajoa. Aivan ihanan positiivisella ja kaikkeen hevosiin liittyvään innolla suhtautumisella varustettu ja säänkestävä nuori nainen, jolla on myös lahjoja kouluratsastukseen. Olen pitänyt Oonalle pari tuntia Selman kanssa (näillä vähäisillä ohjaustaidoilla) ja hirvittävän hienosti on ratsastaja päässyt jyvälle miten Selmaa ratsastetaan. Mahtavaa!

Oona treenaa taivuttamista 5.2.2017



Ilman jalustimia. :)






Puolisuomenhevonen haaveilee 5.2.2017.



Tänään pidin tuntia sekä Oonalle, että Pasille. Kumpikin edistyy mukavaa vauhtia. Motivaatiota Pasillakin riittää vaikka oman kehon hallinta liikkuvan eläimen selässä on ah niin ihanan vaikeaa ja satula ei ole kouluratsastukseen paras mahdollinen. Riimin mukana tuli merkitön yleissatula, jonka Mira huomasi käydessään puristavan etukaarien päiden kohdalta lapoja. Se jäi saman tien pois käytöstä. Nyt Riimillä on sen mukana tullut Equi-Bette Saddlery -merkkinen estesatula. Se on ilman romania liian etupainoinen, mutta laitettiin sinne Wintecin edestä kohottava vaahtomuoviromani alle. Parempi, mutta ei täydellinen ja ratsastajalle hyvin kiikkerän tuntuinen satula muutenkin. Eikä estesatulalla ole koulua kiva vääntää muutenkaan...



Ilmeisesti tämä englantilainen satulamerkki ei ole Suomessa kovin tavallinen, koska itsellenikin on ennestään aivan vieras eikä googlettamallakaan löytynyt mainintoja kuin saksalaisilla sivuilla englantilaisten ja amerikkalaisten sivustojen lisäksi. Uutena nämä kai on about 600 e satuloita, käytettynä 100-500 e tuntuu olevan.

Pasi ja Riimi 11.2.


Oona ja Selma.

Töitä on tytöt tehneet! :D



Semmoista täällä tällä kertaa. Orivalinta on jo mielessä pyörinyt kohta kuukauden. Toivon sormet ja varpaat ristissä, että herra johon olen vahvasti kallellaan olisi käytössä myös tällä kaudella... Nimittäin se on kuulkaas sillälailla, että mikäli vain suinkin on mahdollista, on sulhanen nro 1 Ponuveikko!